Nipsu ja Bella on ratsastellut rauhakseen kaiken sählingin keskellä. Liikutuksen sekaan mahtuu hyppelyjä, valmennuksia ja reissuja raviskalle. Bella on ollut kiva ja tänään koettinkin ahaa-elämys pitkästä aikaa. Nipsu pääsi ratsastamaan Bellaa enemmän ylöspäin ja teimme samalla hieman taktiikkaa ensi kilpaluja varten. Mamman kanssa kun on tärkeää se kuinka sen verryttelee ja kuinka sen saa ylös.
Bellalla on paha tapa nuohota maassa ja tipahtaa kuolaimen taakse, tätä olemme yrittäneet korjata ja tänään raviskalla se toteutuikin erittäin hyvin. Täytyy jatkaa treeniä ja raviskalla käymistä, sillä kentän pohja siellä on huomattavasti mukavampi Bellan jaloille. Laukkakin pyörii kun parhaimmallakin laukkahevosella.
Laitetaan tähän samaan päivitykseen vielä uusimpia varustehankintoja, joita on ehkä tullut hieman liikaakin tehtyä. Lisäksi Vihun ruokintaa on muutettu ja nyt katsotaan tuottaako se tulosta ja Vihu saataisiin hieman massavammaksi. Seuraillaan ja palataan siihen myöhemmin. Hieman varustelistaa uusista tavaroista. Pitäisi vielä ostaa punainen korvahuppu, sekä parit koulusuojat, sekä käyttöbutsit. Ehkä ensikuussa. Itselle ja Nipsulle ostettu pitkään himoitut Roeckl hanskat väreinä valkoinen ja tummanruskea. Lisäksi maastestevalmennukseen lila kypärähuppu.
- Lewa, estesatula 18" tummanruskea
- Eskadron, kouluhuopa, vaaleanpunainen
- HV Polo korvahuppu, vaaleanpunainen
- Korvahuppu, vaaleanpunainen, merkki ?
- Horse Comfort satulahuopa, vaaleanpunainen
- Equiline estehuopa, punainen (!)
- Veredus Olympic, eteen ja taakse, ruskea
- USG enkkusuitset, tummanruskeat
- Mustat enkkusuitset, vaaleanpunaisilla kivillä
- Geeliromaani
- BR, buutsit, ruskearuudulliset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti