sunnuntai 7. elokuuta 2011

Ratsastusta, klinikkalla känytiä ja uittoa

Viikonloppu tuli ja meni. Perjantai starttasi aamun klinikkareissulla. Vietiin Vihu Viikin yliopiston hevossairaalaan tarkastusta, raspausta ja rokotusta varten. Matka sujui muuten hyvin, mutta vähän eksyttiin klinikan pihassa kun aluksi ajoimme jonnekkin pieneläinklinikalle/löytöeläintalolle. Hetken sai miettiä että missäs se hevososasto on, kun ei tuo Vihu kuitenkaan kovin pieni ole, tai varsinkaan löytöeläin. :D Hetken ajelun jälkeen löysimme sitten klinikalle. Palvelu oli heti alkuun hyvää ja oltiin aikataulussa. Ensiksi lääkäri ja harjoittelia katsoivat Vihun läpi ja mitään sanomista ei tullut, kehuja vaan. Kysyttiin lääkärin mielipidettä Vihun lihavuuskunnosta (jotkut sanoneet laihaksi) niin hänen silmäänsä tamma on hyvässä lihassa ja on vain sporttimallinen suokki. Tarkastuksen jälkeen vuorossa oli raspaus. Alkuun kokeiltiin ilman rauhotusta, mutta eihän tuo jaksanut seistä hetkeäkään paikalla niin Vihulle laitettiin pieni määrä rauhoittavaa. Loppu sujui sitten ongelmitta. Raspauksen jälkeen Vihu oli ihan tööt ja seisoskeli korvat poikittain ja kieli pihalla. Rokotus vielä ja päästiin lähtemään takaisin. Palvelu klinikalla oli hyvää, ja hintakaan ei ollut paha, suosittelen!

Lauantaina Vihu vietti ansaittua vapaa päivää. Menin tälläkertaa yksin tallille ratsastamaan Vellua. Alkuun otin paljon verryttelyitä käynnissä. Paljon taivutuksia ja väistöjä. Ravissa tein samat hommat ja samalla harjoiteltiin siirtymisiä (käynti-ravi, pysähdys-peruutus, ravi-pysähdys-ravi jne) ajatellen kisoja. Vellun kanssa ongelma on se kun en itse ole vielä löytänyt sitä tahtia ja tapaa millä ratsastaa ruunaa, kun on kuitenkin niin erilainen verrattuna noihin kahteen tammaan. Laiska pohkeelle ja saa olla kokoajan ratsastamassa eteen. Lauantaina kuitenkin omasta mielestäni näkyi jo kehitystä ja Vellu esitti ihan kunnon pätkiä ja muoto säilyi tasaisena. Laukkaa otin kumpaankin suuntaan vain kahden noston verran. Hieno hepo. Ilma ei oikein suostinut kun vettä tuli kokoajan jonkin verran, enemmän tai vähemmän.




Tänään, sunnuntaina vuorossa oli taas uittoa. Mentiin puolilta päivin samaiselle rannalle kuin torstaina. Rannalla oli meidän lisäksi eräs pariskunta, jolla oli kiitettävä määrä koiria mukana. Pikkususi Nata rakastui heidän tanskandogiin. Kummatkin juoksivat innoissaan toistensa perässä välillä uimassa ja välillä metsässä. Hyvä että Natallakin oli tekemistä niin ei ollut kokoajan hevosten jaloissa. Tälläkertaa hevosista oli mukana taas Bella ja Vihu. Tammat menivät hienosti veteen ilman ongelmia. Hevoset olivat taas innoisaan kun pääsivät uimaan ja niin myös minä, Jenni ja Sannakin. Otettiin tänään hieman lyhyempi reissu, kun Vihulla ei nyt pariin päivään voi olla rankkaa liikuntaa rokotuksen vuoksi. Tallilla meillä oli pari tuntia luppoaikaa ennen kuin hieroja tuli. Päätimme irtohypyttää tallin shettisruunaa Nemoa. Alkuun Sanna kävelytti ja juoksutti Nemon ja sillä aikaa Jennin kanssa kehittelimme jonkinlaisen kujan. Otettiin ihan muutamat hypyt vain ja ruunasta kuoriutui oikein kunnon hyppytykki! Lopuksi nostettiin vika pysty 75 senttiseksi ja Nemo ylitti sen hienosti ilman ongelmia. Poni on kuitenkin alle metrin korkunen. Loppuun päästettiin poni ravailemaan kentälle vapaana, mutta Nemo oli erimieltä ja päätti singota pienestä kolosta kohti tallia. Johan löytyi ponilta vauhtia kun juostiin sen perässä! Onneksi kuitenkin saatiin se ajettua tarhaan ja antoi siinä kiinni hetken jahtaamisen jälkeen. Päivän loppuun Vihu sai tunnin hieronnan ja jumeja löytyikin aika paljon. Nyt vaan enemmän hierontaa niin hyvä tulee.

Ensiviikon ohjelmassa on mm maastoestevalmennus tiistaina ja ainakin alue-este 80cm Pornaisissa sunnuntaina.









2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! :) Tekin ootte näköjään menossa kisoihin, tsemppiä sinne, meidän koitos on edessä huomenna.. :D

    VastaaPoista