torstai 5. tammikuuta 2012

Pieni luminen aamupäivä

Taas on alkuviikko mennyt vauhdilla ja kohta taas viikonloppu. Ei siinä, että se jotenkin haittaisi, mutta tuntuu vain että kohta ollaan jo hypätty talven yli ja on kevään aika. Tulisipa kesä vain kohta.

Maanantaina Nipsu kävi hevosten kanssa taluttelulenkin. Oli mennyt noin 1h reippaassa tahdissa ja molemmat elukat olivat käyttäytyneet nätisti. Tiistaina Nipsu oli jälleen yksin tallilla. Islan kanssa reipas käyntilenkki, noin tunnin verran. Tammalla ollut taas virtaa kuin pienessä kylässä. Habin kanssa kentällä, ruuna ollut treenin jälkeen pieni hikipallo ja kuivatteluun oli kulunut aikaa. Täytyisi saada aikaiseksi haettua se klipperi, jotta helpottuisi hieman tuo ongelma.

Eilen kurvailin yksin tallille, sillä vietin jälleen vapaa päivää. Lähes koko matkan jouduin ajamaan kiitettävässä lumihangessa, sillä eihän tuolla perämetsissä mitään olult aurattu, vaikka  kello olikin jo lähes puolen päivän. Ajattelin hoitaa Islan ensiksi. Laitoin Islalle jälleen ajokamat päälle, sillä tarkoituksena oli lähteä hieman kentälle pyörähtämään ja sen jälkeen pikku lenkki. Vielä ei olla siis kärryjä laitettu, mutta se koittaa ehkä viikonloppuna, joten nyt vielä viimeiset kerrat ilman kärryjä. Kiersimme tien kautta kentälle, sillä ei jaksanut ryömiä lumihangessa sitä 100m matkaa kentälle. ;)

Kavereiden tarhan kohdalla ihan pieni Vinha päättää, että sillä on ikävä kavereita, että hyppäämpä ojan yli tarhoille. Tilanne tapahtui niin nopeasti, lisäksi itselläni lenkkarit, joilla ei kauheasti pitoa liukkaalla tiella. Seuraavassa hetkessä itse istuin ojassa ja Isla katseli ojan toiselta puolelta, että mitä ihmettä minä siellä ojassa istun. Hetki siitä tamma vielä yritti testailla ja kiukutella, mutta sain kuin sainkin sen kulkemaan eteenpäin. Kävimme hieman kentällä harjoittelemassa, siellä Isla steppaili ja yritti ravata koko ajan. Sama jatkui, joten teimme vielä pienen lenkin tiellä, jonka jälkeen menin talliin. Ei kauheasti viitsinyt mennä, sillä steppailu + jatkuvat tilsat saattaisivat olla kohtalokkaita Islan jalkaa ajatellen.

Ahkeraa talviurheilua. Kaaduin tässäkin tilanteessa hankeen. Talvi 2009



Seuraavana oli vuorossa Habitaurus. Ruuna oli yllättävän puhdas, joten itse harjaukseen ei mennyt aikaa paljoakaan. Lähdimme kentälle, jossa tein paljon taivutuksia ja väistöjä. Ruuna nimittäin oli erittäin jäykkä ja hieman hermostuneen oloinen. Lisäksi vasen sisäpohje ei olisi millään halunnut mennä läpi. Lopputunnista ruuna kuitenkin kulki hyvin, ja rentona. Kentän pohja oli erittäin hyvä, eikä tilsat tuntuneet Habia ainakaan haittaavan yhtään. Kävelimme vielä loppukäynnit maastossa, jonka jälkeen talliin kuivattelemaan.

Tänään Ninni on käynyt ratsastamassa molemmat hevoset. Meno jatkunut samanlaisena. Isla on erittäin energinen ja Habi taas hieman hidas. Tuntuu, että lumi jotenkin on saanut vielä enemmän eloa tuohon neitihevoseen. Saa nähdä miten käy viikonloppuna kun laitetaan kärryjen eteen ensimmäistä kertaa. ;)

Maailman kaunein Vinha <3 Talvi 2009

Vepsis ja Vinha 2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti