perjantai 5. lokakuuta 2012

H-hetki lauantaina!

Märkää, ankeaa, pimeää. Huomasin tällä viikolla, kun olen iltavuorossa niin täytyy jo kiirehtiä tallille jos haluaa ratsastaa valoisalla. Eli jo puoli kahdeksan aikaan tulee jo pimeää..

Islan kanssa ollaan maastoiltu nyt paljon, jotta saadaan kuntoa nousemaan. Ruokintaa nostettiin, jotta massaa ei tippuisi kauheasti. Vinha kuitenkin kehitti niin hirveät paineet, että ratsastaminen oli lähes mahdotonta. Nyt tamma syö ainoastaan kourallisen mysliä ja lisäravinteet kunnes löydetään joku sopivampi rehu.

Kaikki tuo ylimääräinen energia on saanut Vinhan pöllöilemään kunnolla ja se onkin useampaan otteeseen päässyt irti kun tallinomistaja on sitä tuonut illalla sisään. Käytöskoulua joutuu pitämään harvase ilta, mutta eihän tamma silloin tietenkään temppuile.

Vuosi sitten

Parin viikon päästä suuntaamme HIHSin iltanäytökseen lauantaina ja sinne on kovasti suunniteltu mitä täytyy hankkia. Ostoslistalla luultavasti muutama satulahuopa, loimia ja uudet suojat. Katsotaan mitä löytyy. Jos joku meidät sieltä bongaa niin saa tulla nykimään hihasta ;)

Viikonloppuna oli tarkoitus mennä koulukilpailuihin, mutta emme saaneet tällä viikolla autoa, joten hyppääminen siirtyikin viikonlopulle. Huomenna siis kurvaamme joko Raviskalle tai sitten Sarin kentälle ja Vinha pääsee hyppäämään. Viime kerrasta onkin vuosi aikaa. Saa nähdä mitkä fiilikset ovat tämän jälkeen. JEeeeeee.

Kuvia ei valitettavasti nyt ole tullut. Ninnin kamerasta on hävinnyt laturi ja akku on loppu. Kamerassa ovat kaikki kuvat Kemiöstä ja muista reissuista, joten kuvamateriaalia kyllä on kunhan saadaan ostettua uusi laturi. Viikonlopuksi saamme lainaksi kaverini kameran, kuvia siis luvassa hypyistä. Lisäksi ajattelin jos vaikka saisimme videopostausta tehtyä huomisesta hyppyreissusta.

Kesä 2011 (koitan etsiä postauksiin vanhoja kuvia joita ei ole vielä julkaistu)

Tulossa nyt lähiaikoina blogiin:
- Postaus asunnosta ja remontoinnista
- Kemiön kisakuvia
- Videopostaus ensimmäisistä hypyistä
- Postaus Habista meillä ollessaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti