torstai 29. marraskuuta 2012

Tuoreita kuvia ja hieman varustehankintoja

Tiistain eläinlääkäri käynnistä ruvetaan jo pikkuhiljaa toipumaan. Vinha on vielä hengissä ja elämänsä kunnossa, joten se on tärkeintä. Nyt Vinha on sairastarhannut pari päivää, sekä loppuviikko tulee olemaan samanlaista. Vinhahan siis onnistui potkasemaan toisen takajalkansa auki matkalla Hyvinkään hevosklinikalle, ja jalassa onkin noin 4cm pituinen viiltohaava. Eläinlääkäri antoi haavaa varten penisiliinikuurin, joka kestää vielä kolme päivää. Nyt Vinhaa ei siis liikuteta muuta kuin kävelemällä tuon takajalan takia (ei onna eikä mitään) ja siitä ruvetaan taas pikkuhiljaa nostamaan tamma takaisin omalle tasolleen. Katsotaan jos tässä kuussa mentäisiin vielä yhdet tai kahdet kisat, yhdet ainakin on melko varmat. Vinha on ollut näiden päivien aikana aikamoinen pommi, ja energiaa onkin piisannut jopa vähän liikaakin. Onneksi asiaan saadaan muutos, kun tamma pääsee taas normaalille liikunnalle.

Muuttohan meillä koittaa lauantaina. Apua, vähän jännittää. Talli on siis noin kymmenen hevosen mukava pikkutalli, jossa on hyvä kenttä ja ihan hyvät maastotkin. Maneesille ei ole pitkä matka trailerin kanssa, joten talvellakin päästään hyvin treenaamaan. Perjantaina minun olisi tarkoitus lähteä kiertelemään hieman ympäriinsä ostelemassa viimehetken ostoksia. Mitään ihmeellistä ei kuitenkaan tarvitse, ainakin linimentti, haaavaspray, muutamia riimunnaruja ja pari harjaa olisi tarkoitus käydä hakemassa. Uusi riimukin on ostoslistalla, mutta tälläkertaa eskan riimu vain kelpaa, sillä se tulee sitten parempaan käyttöön, ja jos ei sopivaa löydy niin se siirtyy myöhemmälle. Habiltahan jäikin kaksi Eskadronin aivan ihanaa riimua, mutta herralla oli pää kokoa jättisuuri, niin nuohan roikkuvat meidän pikku-Vinhan päässä. Tulikin näistä uusista ostoksista mieleen, että meillä onkin uudet hankinnat jääneet kertomatta blogiin. Tosiaan paljoa mitään ei olla ostettu pitkiin aikoihin. Horseshowsta Jenska osti itselleen HV Polon vaalenpuna-sinisen kääntöliivin hyvästä alennuksesta, liivi on todella kivannäköinen, mutta hieman hassun mallinen. Sellainen laatikko. Mukaan tarttui myös Jenskalle Spooksin kisapaita, vaaleanpunaisena, ylläri. Itse en kerinnyt ostaa mitään, sillä expo suljetiin luultua aikaisemmin. Vinhakin sai vähän tuliaisia, nimittäin Anna Scraptin huovan ja hupun swarovskeilla (miten kirjotetaankaan) ja hintakin oli sen mukainen.

Ovat juuri samanlaiset kuin tässä kuvassa
Oikeastaan mitään muuta emme ole hetkeen ostaneet jos oikein muistan. Ihme! :D Perjantaina samalla ajattelin katsella blogiin niitä arvonnan palkintoja, jos vihdoin ja viimein saataisiin sekin järkättyä. Loppuun vielä muutama otos Vinhasta näistä kuluneilta päiviltä, pahoittelen kamalaa laatua. Tarkkasilmäsimmät ehkä huomasivat, että olen taas löytänyt kameran laturini, jipii! Kohta tästä lähdenkin tallia kohti lääkitsemään Vinhan ja hieman kävelylle sen kanssa. Ilma tosiaan on vähän sennäköinen, että en tiedä miten noilla mun kitkoilla sinne luistellaan..









4 kommenttia:

  1. Tosi tyylikäs tuo huopa+huppu yhdistelmä :) Ja tosi kivannäköiset suitset tammalla, jotenkin tuntuu että harvalle suomenhevoselle "sopii" remonttiturpis ulkonäöllisesti, mutta tälle kyllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu Vinhalle löydettiin tuo turpisratkasu ja näyttääkin sen päässä ihan kivalta.

      Poista
  2. Aaaa, mä niin kuolasin tota huopaa ja huppua just noissa väreissä Finnderbyissä tänä vuonna! Kateellinen olen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! :D Mekin katseltiin jo nimenomaan vissiinkin Finnderbyssä tuota, eikä silloin raaskinut ostaa mutta nyt sitten tuli mukaan. Toivotaan että laatu on hyvä niin ei tarvii katua :D

      Poista