Paluu kotiin ja Bear Grills

Nyt olisi sitten Lappilomat lusittu. Upeaa oli! Eilen pääsimme vielä iltamyöhäsellä moottorikelkkailemaan, kun serkkuni ja hänen miehensä kelkkailivat meidän mökille. Ikävä kyllä matkan taittoon kului aika kauan aikaa, sillä eivät aivan heti löytäneet perille ja tämän seurauksena serkkuni vakaasti päätti, että hän menee autokyyrillä takaisin lähtöpaikkaan. Tämä oli siis ilon aihe minulle ja Topille, koska me jaoimme ajovuoron puoliksi ja näin ollen pääsimme molemmat kelkkailemaan ensimmäistä kertaa elämässämme!

Topi sai aloitusajovuoron eli pääosin metsässä tapahtuvan ajon, kun minä sain sinnen jäällä ajon. Ekakertalaisena joudun hetken hakemaan ohjausta, sillä se ei suinkaan ollut yhtä tarkka, kuin autonrattia kääntäessä. Parin tarkoitustani suuremman kaarteen jäljiltä opin kumminkin äkkiä, että miten tämän kelkan saa taivutettua tahtooni.

Mä olen kyllä aina tykännyt ajella eri vehkeillä, joskaan kauhean monella erisorttisella en ole ajanut. Mönkijä on ollut lemppareitani. Ja kelkkakaan ei jäänyt kyllä pettymykseksi! Olisin tahtonut vajaan tunnin jäätaipaleen jälkeen ajaa metsäreitillä vähän pidemmälti, kuin parin kilometrin matka oli, mutta what can you do, kortit jaettiin Topin ja minun kanssa jo alussa.

Alkumatkassa hirvityksen aiheita minulle (hukkumista kammoavalle!) olivat jäällä ne kohdat, joissa vesi oli noussut jään päälle ja sohjo hidasti kelkkaa. Onneksi hyvin muisti serkun miehen ohjeet siitä, että kaasu tappiin vaan näillä paikoilla. Mutta kyllä muutaman kerran olin varma, että nyt koen sen kammoamani hukkumiskuoleman, helvetti! Toinen harmia aiheuttava oli jäätyvä kaasupeukaloni, mutta kun hetkeksi stopattiin jäätielle, niin serkun mies pisti jonkun lämmitin nappulan päälle ja sen jälkeen oli enää ajon hurmaa jäljellä! Mahtava päätös mun ihanalle Lappilomalle!

Tänään lähdettiinkin sitten jo aikaisin aamulla ajamaan kotia kohti. Kotiinapluamasennus luonnollisesti iski täällä etelän päässä, kun ei täällä vaan ole niin kuin siellä. Ja pohjoseen olen aina kaivannut, ihan pikkupenskasta lähtien. Siinä mielessä tämä reissu oli mulle mittaamattoman arvokas, sillä se kun sijoittui vielä suvun maille. Nyt sitten suruisin ja Lapin kaipuisin mielin voin mennä nukkumaan ja nähdä unta shamaanirummun paukkeesta.
Pakanauskonnot kuuluvat ehdottomasti yhtiin suuriin mielenkiinnon aiheisiini ja varsinkin nimenomaan Lapin. Jälleen kerran kaksi sanaa, suku ja juuret. Mies ei yhtään pysty samaistumaan näihin fiiliksiin, mutta onneksi hää malttaa kuunnella, kun höpäjän :)

Loppuun voisin vielä laittaa muutaman videon. Videot ovat kuvattu, kun kapusimme soutajalle. Flunssani meinasi tehdä minusta mennyttä naista, kun jouduin ilmaantuvan rakon takia poistamaan lumikengät jalasta (ja perkele, ne kumikengät ihan oikeasti on tuolla aivan saamarin hyödylliset).

Nämä videot ovat syntyneet spontaanisti epätoivon vallassa, kun naiseen iski miesflunssa ja rakkokin vaivasi, kesken kämäisen tunturille kapuamisen!

Välillä todella kapusin nelinkontin tunturia ylös, sillä hanki upotti nivusiin asti. Nelinkotin kiivetessä pysyin paremmin hangen päällä. Raskasta se oli ja olin varma, että jautakivessäni lukisi, jotta hän kuoli flunssaan. Se ei olisi hohdokasta.

Muistaakseni joskus näin tämän parodioimani henkilön ohjelmassa tähän viittaavaan selviytymistavan lumisessa vuoristoympäristössä, joten puhdas kopio, kun löysin itselleni levähdyspaikan.

Mitä tähän muuta voi sanoa. Todellakin tulin puolet tunturia alas tällä tyylillä, sillä kävellen jäin lanteistani nietoksiin jumiin. Oli muuten sitten joka paikka ja tasku lunta täynnä tältä keikalta!

Terkkusin; Vepsis ja Mountain Dogies sekä yksi kärsivällinen miehenkuvatus