Syksyllä 2009 en osannut edes ajatella, että meille tulisi toinen oma hevonen, sillä silloin meillä oli vielä meidän ensimmäinen hevosemme Daa, jo seitsemättä vuotta. Kuitenkin tänä samaiena syksynä tapahtui jotain todella odottamatonta ja kamalaa, Daa jouduttiin lopettamaan loukkaantumisen vuoksi. (Daan tarinan voit lukea tästä linkistä.) Pari ensimmäistä päivää lopetuksen jälkeen olivat kamalaa aikaa, suunntaton ikävä elämän tärkeintä, ja menetettyä asiaa kohtaan. Kuitenkin Jenska ja Sanna rupesivat viikon sisään selaamaan myynti-ilmoituksia hevosista. Asiaa hankaloitti se, että silloin vielä vanhempamme kustansivat koko harrastuksemme, joten heiltäkin oli lupa saatava. Kaikkien mutkien ja kommelluksien kautta saimme vanhempamme suostumaan, ja rahat kasaan uutta hevosta varten. Soittelimme pari päivää myynti-ilmoituksia läpi, ja muutamaan tärppäsi. Yhtä Jenni ja Sanna kävivätkin katsomassa, mutta tamma oli aivan ylihintainen tasoonsa nähden.
Islan myynti-ilmoitus pyöri kokoajan nähtävillä hevostalli.netissä, mutta mynti-ilmoitus oli todella vaatimaton, eikä meinattu sitä alkuun edes noteerata. Loppujen lopuksi kuitenkin laitettiin Islan silloiselle omistajalle sähköpostia tammasta, ja kaikkien sähköpostiviestien jälkeen starttasi meidän matkamme kohti uusia tuttavuuksia. Lähdimme koko tiimin voimin matkaan (minä, Jenni ja Sanna) ensin Kouvolan kautta testaamaan yhtä puoliveristä, mutta tämä ei kuitenkaan ollut mitään hakemaamme. Seuraava määränpää oli Seinäjoelle, tarkemmin sanottuna Alavuudelle. Vietimme yön Seinäjoella ja seuraavana aamuna kurvasimme Islan silloisen omistajan pihalle. Talli oli suht vaatimaton, noin viisi hevosta ja kivat pienet tilat. Omistaja vaikutti heti alkuun todella mukavalta ja rehdiltä.
Muistan, kun näin Islan ensikertaa. Tamma ei ollut omasta mielestäni mitenkään kummoisen näköinen, mutta esimerkiksi Sanna rakastui siihen heti. Siellä se tarhassa möllötti kavereidensa kanssa, ja näytti niin maansa myyneeltä. Tämä sama ilme on Islalla nykyäänkin, melkeinpä aina, mutta silti tamma on mitä helyyttävin tapaus. Omistaja kertoi tammasta sen verran, että se kutakuinkin oli seissyt lähes kaksi vuotta, eikä sillä oltu tehty juuri mitään, ja energiaa oli vaikka muille jakaa. Tallissa laitoimme hevosen kuntoon ja suuntasimme pellolle testaamaan tammaa. Pakkasta oli muistaakseni jo kitettävästi ja ilmakaan ei ollut kummoinen. Ensimmäisenä selkään kiipesi Jenni. Tamma ei ottanut melkeinpä yhtään askelta käyntiä, vaan kulki jännittyneenä pää kohti taivasta jotakin käynnin ja ravin väliltä. Jenni sai kuitenkin tammaa ratsastettua rennoksi, ja Islan mukava ravi pääsi oikeuksiinsa. Seuraavana kyytiin kiipesin minä, ja sainkin tehtäväkseni laukata tamman kanssa, jotta Jenni ja Sanna näkevät laukan kunnolla. Ensinäkin tamman rauhoitteluun meni noin vartin verran, ja sen jälkeen se ei ollutkaan muutakuin menoa. Laukkasin pellon päästä päähän, ja sen muistan että koskaan eläessäni en ollut mennyt niin kovaa kenelläkään hevosella, se oli vauhdin huumaa. Tästä hetkestä tiesin, että tamma tulee meille vaikka olikin täysi projekti. Jarrutkin olivat jo silloin hukassa, ja hetken siinä keskusteltiin että mennäänkö ojaan vai pysähdytäänkö. Sanna kävi vielä lopuksi testaamassa tamman, ja rakastui siihen vielä entistä enemmän.
Pian ratsastuksen jälkeen sovimmekin jo koska tulemme noutamaan tamman. Siitä kului noin puolitoista viikkoa ja tamma seisoi pihassa. Hinta oli todella halpa, mutta jälkikäteen ajateltuna päätöskin oli aika riski. Ei tiedetty tammasta melkein mitään, mutta silti se hurmasi ja tuollahan tuo nyt vieläkin on. Tammasta paljastuikin pian todellinen estehirmu, ja tasoltaan Isla hyppää nykyään metrin luokissa. Toki loukkaantuminen toi taas takapakkia, mutta Isla nähdään esteiden parissa mahdollisesti jo syksyllä! Kaikki hetket mitä olen Islan kanssa kokenut, ovat olleet hienoja, vaikka niitä huonojakin on. Tamma on opettanut minulle valtavasti, ja toivon että Islan kanssa tulee vielä monen monta hienoa vuotta yhdessä. Kaiken kaikkiaan Isla on tällähetkellä itselleni elämäni ykkösasia, ja ehdoton silmäterä (Habia unohtamatta). Maailman omalaatuisin, ja kaunein hevonen, josta ei varmasti tulla ikinä luopumaan. Tamman arvoa meille ei voi edes mitata rahassa, ei lähtisi millään hinnalla. Todellinen kultakimpale. <3 Jalan kuntoutus on käynnissä yhä, ja asian kanssa edetään varovaisesti ja mahdollisimman tarkasti.
Lisää Islan ja meidän taipaletta kirjoittelen joskus lisää. Tälläistä tälläkertaa, mitä olitte mieltä? :) Minkälaisia teidän lukijoiden (jos on oma/ylläpito/vuokra hevonen) koeratsastukset ovat olleet?
Isla ja Jenni, syksy 2011
Kiva postaus!! :)
VastaaPoista